25.10.2009: Lahden pentunäyttelyyn osallistui Guntherin ja Pepin vauvelit Chibaa lukuunottamatta. Kaikki kolme saivat kunniapalkinnon, Ninja oli VSP ja Uri ROP. Ryhmässä Uri sijoittui toiseksi. Kaikilla oli erittäin hyvät liikkeet =) Onnittelut omistajille, kasvattajalle ja Pepin omille ihmisille =)
17.10.2009: Ellen on tuore Viron muotovalio !!! Tuomari epäili, että parin vuoden päästä Gunther jää sille toiseksi...mutta ei vielä: Gunther oli rodun paras ja pärjäsi vielä ryhmässäkin ollen neljäs. Parikilpailussa G-mies ja Eulaalia esiintyivät loistavasti ja se palkittiin. Tuloksena koko näyttelyn kaunein pari !!! Tiia esitti junnuhandlerissä Ellenin hienosti, mutta jos koiraa ei voi asetella/tarvitse niin on turha päästä jatkoon =(.
Tiia ja Ellen junnu-kehässä

5.10.2009: Hetki on aikaa Ellenillä kasvattaa pohjavillaa... 17.10. pakataan kummatkin koirat autoon ja lähdetään Rakvereen. Toiveena Ellenin valioituminen, parikilpailussa sijoittuminen ja Tiian pärjääminen juniorhandlerissä =)
25.7.2009: Ellen kävi kokeilemassa viimeisen sertin saamista ennen kahden vuoden ikää Helsingissä. Sieltähän se tuli hieman koinsyömällä turkilla =)
19.7.2009: SSKY:n erikoisnäyttelyssä Ellenille EH ja Guntherille ERI.
6.6.-7.6.2009: Toiveet Virosta toteutuivat yhtä lukuunottamatta... Gunther oli kumpanakin päivänä pu2, mutta sai kuitenkin vara-cacibin, joka vahvistetaan cacibiksi. Ellen teki haaveista totta... Se on nyt Viron voittaja-09, sai kaksi sertiä ja cacibin. Parikisassa kokoonpano G & E olivat kumpanakin päivänä rodun parhaita ja erkkarissa sijoittuivat Bis-kehässä toiseksi!


Parikilpailujen arvostelut:
6.6.2009 Zvi Kupferberg
Nice and eguad couple, same colour, good quality. I wish them the best.
7.6.2009, Otakar Vonderous
Hyvä pari, narttu narttumainen ja uros urosmainen. Hyvin esitetty.
12.5.2009: Gunther ja Ellen matkaavat kesäkuun alussa Viroon. Kyseessä Estonian Winner-09 ja erkkari. Toiveena Guntherille Est W-09 titteli ja pari cacibbia ja Ellenille samat lisättynä parilla sertillä =) Kilpailu on kova koska ilmoittautuneita Amerikanakitoja on peräti 18 kpl !!!
9.5.2009: Nummi-Pusulan koiraklubin mätsärissä Gunther sai punaisen nauhan. Ellen sai sinisen ja oli sinisten nauhojen ykkönen yli 40cm:n aikuisten luokassa.
26.4.2009: Alhovuoren mätsärissä kummallekin koiralle punaiset nauhat. Ellen oli punaisten kakkonen. Junior-handlerissä EP esitti ensikertalaisena Ellenin sinisten kakkoseksi!

19.4.2009: Ikkalan mätsärissä Guntherille punainen nauha. Ellen oli nuorten luokan sinisten kakkonen ihanasti esiintyen. Tiia ja Ellen pärjäsivät taas lapsija koira-kisassa. Tulivat kolmanneksi! <3
13.4.2009: Kävimme Nummelan Mätsärissä. Ellen sai innokkaasti esiintyen sinisen nauhan ja Gunther oli punaisten viides eläimellisellä mölinällä =) Lapsi ja koira-kilpailussa Tiia oli Ellenin kanssa neljäs loistavan kannustuspuheen saattelemana!!!

10.4.2009: Pepin ja Guntherin kaikille pennuille on löytynyt ihanat, viralliset nimet <3
31.3.2009: Pepin ja Guntherin ensimmäinen pentu on syntynyt aamulla !!! Kaunis tumma tyttö jossa pari valkeaa pilkkua =)) Lopputuloksena kolme kaunista tummaa tyttöä ja yksi poika joka on kuin isänsä!
26.3.2009: Pepin lämmöt laskivat. Pennelit ovat toivon mukaan maailmassa huomenna =)
27-28.1.2009: Guntherin ja Pepin ensimmäiset pennut saivat alkunsa. Pentuja odotellaan syntyväksi maaliskuun lopulla.
25.1.2009: Turun kansainvälisessä näyttelyssä Maarit, Guntherin "mummi" esitti Guntherin. Tuloksena Pu2 ja vara-cacib! Ellen yllätti saaden cacibin Pn4 sijalta!

22.1.2009: Kummatkin koirat, Ellen ja Gunther on edustettuna Suomen Amerikanakitayhdistyksen ensimmäisessä TOP 20-kilpailussa Lahdessa, tammikuun lopulla!
24.12.2008.:

18.12.2008: Gunther ja Ellen on ilmoitettu Turun kansainväliseen koiranäyttelyyn 25.1.2009
15.12.2008: Nu-Pun koiraklubi palkitsi joulukuun alussa menestyneimmät koiransa erisarjoissa. Vuoden 2008 paras näyttelykoira oli Gunther! Ellen oli hienosti kuudes.
3.12.2008: Guntheristä on tulossa sulhanen kauniille britti-tuonnille ensivuoden alussa. "Peppi" Shyllar Kicking Up a Storm on vuoden 2007 Baltian juniorivoittaja sekä menestynein Amerikanakita-pentu Suomessa. Samana vuonna Peppi oli myös Orimattilan seudun kennelkerhon menestynein pentu ja voitti myös kerhon kiertopalkinnon. Pepillä on kolme onnellista omistajaa: Katariina Lahikainen (Kennel Solar Gift`s), Maarit Kelo ja Tuula Hautala (Kennel Snowstory`s) Tiedustelut ja varaukset pentueen kasvattajalle, kennel Solar Gift`s.

17.8.2008: Heinolan näyttelyssä Gunther sai viimeinkin ensimmäisen ERI:n ja sertin suomalaiselta tuomarilta. Näin ollen Guntheristä tuli Suomen muotovalio !!!! Ellen sai myös ERI:n sekä sertin ja jätti ROP-kehässä Guntherin vastakkaisen sukupuolen parhaaksi! Mahtava synttäripäivä !!! Onnea Tuula ja Päivi sekä Maarit, Ulla ja Susanna !!!!
1.-3.8.2008: Kuopiossa Guntherille ERI:ä ja Ellenille EH:ta. Hienosti meni kuitenkin. Kuvat: Katariina Lahikainen ja Maarit Haavisto


4.5.2008: Ellenin ensimmäinen pentunäyttely Hollolassa meni hienosti! Tyttö käyttäytyi niin kauniisti. Kotiin viemisenä VSP, kunniapalkinto sekä ensimmäinen pokaali.
27.4.2008: Ikkalan mätsärissä Ellen oli punaisten neljäs ja juniorhandlerissä Tiian kanssa toinen! Gunther oli keväästä sekaisin...

19.4.2008: Gunther teki sitten Matti Nykäset Sillamäen näyttelyssä... Ensin siitä tuli Viron muotovalio ollessaan rodun paras kera sertin, tämän jälkeen ryhmänsä paras ja kaiken kukkuraksi koko näyttelyn kaunein koira!!! Voi hyvä ihme sentään. Eipä tätä usko vieläkään todeksi!

31.3.2008: Jännitys nousee... Gunther ja Ellen on ainoat Amerikanakitat Sillamäen näyttelyssä Virossa 19.4. Noinkohan poika valioituisi siellä...
15.3.2008: Tampereen KV näyttelyssä Guntherille EH. Arvostelulapussa ei ollut pari riviä tekstiä...vähintään kunnollisen arvostelun olisin tahtonut.
5.3.2008: Gunther kävi silmätarkastuksessa. Silmät olivat terveet mutta oikeasta silmästä löytyi distichiasis eli ylimääräinen ripsi. Nyt on pojalla terveystutkimukset kaikki kunnossa ja sitä voi kättää tiukka-ja tervesilmäiselle nartulle!
26.1.2008: Pitkän näyttelytauon jälkeen kävimme Turun KV-näyttelyssä Guntherin kanssa. Upean kehäesiintymisen kera saimme vaaleanpunaisen nauhan ja nuortenluokan ykkössijan! Guntherin äiti, Kira oli ainoana ERI-narttuna VSP !
31.11.2007: Ellen haettiin uuteen kotiinsa! Gunther otti tulokkaan vastaan ensin kummastellen mutta jo muutaman tunnin päästä kaveristaan iloiten.
12.11.2007: Tänään varmistui, että Guntherin poikamieselämä päättyy joulukuun alussa kun kaunis Amerikanakita-narttu Ellen, Lepoparran kennelistä tulee sulostuttamaan meidän kaikkien elämää! Ellenin isä on Sumo, (Snowstory`s King Crimson) ja äippä Aisu (Ausserhalb`s Ice)

3.11.2007: Guntherin Äippä Kira, Snowstory`s Icy Wind on Suomen muotovalion lisäksi nyt myös Viron muotovalio !!!!!!!!
12.10.2007: Guntherin lonkat A/A ja kyynärät 0/0.
18.9.2007: Karkkilan mätsärissä Gunther oli punaisten kolmas. Kummallisesti tuomaroidussa mätsärissä sarjojen voittoon ylsi punaisia koiria... pitkäkarvainen mäyräkoira ja jopa kaksi irlanninsetteriä. Ei ollut vaikea arvata mikä koira oli BIS...
2.9.2007: Vantaan Let`s Go-näyttelyssä Snoukkarit nappasivat Rodun parhaan ja Vastakkaisen sukupuolen parhaan tittelit. Guntherin sisko Helmi, (Snowstory`s Born To Be Wild) oli VSP ja Gunther ROP. Kummatkin saivat ensimmäiset suomalaiset Sertinsä!
19.8.2007: Kouvolassa kaikkien rotujen näyttelyssä Gunther pokkasi ensimmäisellä Suomessa saadulla ERI:llä vara-sertin, jääden toiseksi mahtavalle Sumolle (Snowstory`s King Crimson). Guntherin veli Axu (Snowstory`s The Wild One) sai arvostelun erittäin hyvä!
21.7.2007: Gunther kipaisi Helmi-siskonsa kanssa Viron Haapsalussa. Kotiin Gunther palasi Rodun parhaana juniorina, Rodun parhaana, Ryhmän neljänneksi parhaana ja koko näyttelyn junioreiden kolmanneksi parhaana!!!!! Helmille jostain kumman syystä tuloksena EH...
3.6.2007: Viron Voittaja-07 näyttelyssä Snoukkarit jyräsivät lähes täydellisesti! Helmi-sisko oli junioreiden paras narttu josta EST JW-07 titteli sekä junnu-serti sekä Rodun paras narttu josta EST W-07 titteli. Gunther oli hienosti Rodun paras juniori saaden myös EST JW-07-tittelin junnusertin kera ja kovassa uroskehässä sijoittui rodun toiseksi parhaaksi!
2.6.2007: Virossa Amerikanakitojen erikoisnäyttelyssä Helmi oli Rodun paras narttu erinomaisella arvostelulla saaden myös ensimmäisen junnu-sertinsä. Suomalaiselta tuomarilta oli Guntherin tyytyminen laatuarvosteluun EH ja loppusijoitus PU2.
5.5.2007: Someron ryhmänäyttelyssä Gunther oli laatuarvostelulla EH urosten toinen Buddyn jälkeen (Mikabi Ken`s Bodyguard). Helmi oli bikineillä liikenteessä ja tuloksena H.
24.3.2007: Tampereen kv-näyttelyn kummallisen tuomarin arvostelussa Gunther esiintyi liian lihavana, tuloksena H. Helmille EH ja junnu-luokan voitto. Äippä Kira (Snowstory`s Icy Wind) pokkasi parhaana narttuna cacibin ja jatkoi ryhmäkehään Rodun parhaana.
11.2.2007: Tallinnassa KV-näyttelyssä Gunther oli PU2 sekä Rodun paras juniori kera ensimmäisen Juniori-sertin!
30.1.2007: Guntherin isä, Coda ("Lord of Odate`s Inheritance" Ainu) nukutettiin tänään ikuiseen lepoon. Suru on suunnaton.

Coda, lepää rauhassa, vihreiden niittyjen notkelmassa, jossa herkkuluut eivät katoa ja jäseniä ei särje. Olethan rakkaimpien kanssa vastassa kun me tulemme yksi kerrallaan...
28.1.2007: Turun KV-näytelyssä Guntherille EH.
5.11.2006: Helsingin pentunäyttelyssä kotiintuomisena kunniapalkinto ja ykkössija vanhemmissa uroksissa. Kunniapalkinto myös Helmille vanhemmissa nartuissa!
4.11.2006: Espoon pentunäyttelyssä Gunther oli vanhempien urosten ykkönen. Kunniapalkinto jäi saamatta kehässä pomppimisen vuoksi... Helmille kunniapalkinto ja vanhempien narttujen ykkössija.
1.10.2006: Hyvinkäällä pidetyssä SSKY:n erikoisnäyttelyssä Gunther oli pentu-urosten toiseksi paras erinomaisella arvostelulla. Ei ollut häpeä hävitä koko näyttelyn parhaimmalle pennulle Buddylle (Mikabi Ken`s Bodyguard). Snoukkareille meni Rodun paras kasvattajaryhmä!!!
31.9.2006: Hyvinkään pentunäyttelyssä tuomari ei ilmeisesti tiennyt rotua nimeltä Amerikanakita. Sijoitti Japaninakitaa lähellä olevia ja ropellikorvaisia paremmille sijoille. Snoukkareiden kasvattajaryhmä sai kuulla kunniansa olemalla liian kehittyneitä ja isoja....
24.9.2006: Lahden pentunäyttelyssä Snoukkareiden täplät-pentue pokkasi ROP-kasvattajaryhmän voiton kokoonpanolla Gunther, Axu, Helmi ja Freya!

5.8.2006: Helsingin pentunäyttelyssä Helmille kunniapalkinnon lisäksi Ryhmän kakkossija! Tuomaria ei miellyttänyt Gunther toinen korva joka vielä lupsutti... Parikisassa Gunther ja Tellu (Snowstory`s La Dolce Vita) esiintyivät upeasti saamisena ei mitään.
2.7.2006: Täplien Äipästä, Kirasta (Snowstory`s Icy Wind) on tullut Suomen Muotovalio!!!
25.2.2006: Snowstory`s-kasvattaja Tuula Hautalalle on syntynyt kahdeksan pentua, jotka tullaan tuntemaan Täplä-pentueena. Isänä Coda, "Lord Of Odate`s Inheritance" Ainu ja äitinä Snowstory`s Icy Wind eli Kira.
